1 2 3 4 5 6 7 8 9

Valmet 1502 telitraktori oli edellä aikaansa

Syntysanat telitraktorille lausuttiin 60-luvun lopussa, kun Valmet halusi kehittää yhtenäiseen moduuliperheeseen kuuluvan traktorin 120-150 hv:n luokkaan. Traktori oli varsin hätkähdyttävän näköinen: ohjaamo levisi ylöspäin, mikä oli uutta. Tällä ratkaisulla ohjaamo saatiin viileämmäksi suuren varjostavan kattopinta-alan ansiosta. Tuohon aikaan ilmastointilaitteet olivat harvinaisia ja kalliita.

 

Varsinainen sensaatio oli, että suuri takapyörä oli korvattu kahden vetävän pyörän muodostamalla telillä. Valmet 1502 oli mielenkiintoinen traktori. Sillä saavutettiin tasainen kulku ilman minkäänlaisia jousia. Tuolloin vuonna 1975 ei vielä tunnettu 40 km/h traktoreita, mutta telitraktori kulki miltei neljääkymppiä. Tasaisen kulun salaisuus oli painotuksessa ja ajajan paikan valinnassa. Ensinnäkin kaikki renkaat olivat samankokoisia ja paino jakaantui varsin tasaisesti kuudelle pyörälle.

 

Varsinainen keksintö, joka patentoitiin aikanaan, oli kuljettajan paikan sijoitus etuakselin ripustuksen ja telipalkkien laakerointipisteiden muodostaman tasakylkisen kolmion painopisteeseen. Tällä kohdalla heilahtelut ovat minimissä.

 

Läpimitaltaan pienempi pyörä oli sekä massaltaan että keskitykseltään tasapainoisempi isoon renkaaseen verrattuna. Jo tämä auttoi ajodynamiikkaa. Trelleborg 500-22,5 –renkaiden ominaistaajuus sattui n. 34-35 km/h nopeudelle. Tässä nopeushaarukassa kone pomppi jonkin verran, mutta nopeuden kasvaessa kulku tasaantui.

 

Teli-Valmetin ansiosta meillä on mainiot Sisu Dieselin kuutosmoottorit. Linnavuoren tehdas kehitti 6,6 litran kuusisylinterisen moottorin 611 CS, josta tuli kaikkien nykyisten SisuDieseleiden kantamalli. Turboahdettu moottori kehitti 136 hv DIN.

 

Valmet 1502

Vaihteisto oli kehitetetty Valmet 1102:n vaihteistosta, synkronoituja nopeuksia on 16+4R. Teli oli varsinainen mestariluomus. Sen keskellä keinulaakerin kohdalla oli planeettapyörästö, jonka avulla saatiin ”tasapainoitettu teli”, siis vedossa molempien pyörien paino oli sama. Tavallisestihan pyörien pitäessä hyvin tavallinen teli pyrkii keventämään edellä kulkevaa pyörää. 

 

Valmet 1502 tuli markkinoille noin neljä vuosikymmentä liian aikaisin. Traktorin mahdollisuudet pilasi mm. energiakriisi ja halu käyttää samaa teliä jopa 12 tonnin kantavuuteen metsäkoneissa. Telistä tuli etevä ja sitä käytettiin mm. Pinomäen ja Rovaniemen Konepajan metsäkoneissa. Tämä johti kuitenkin telin ylimitoitukseen ja ylimääräiseen painoon. Aikaisemman suunnitelman mukaan traktorin paino olisi ollut viisi tonnia suunnitellulla rengaskoolla. Näillä mitoilla kone olisi toiminut erinomaisesti.

 

Joka tapauksessa Teli-Valmet jäi traktorihistoriaan. Ulkomaiset toimittajat pyytävät siitä jatkuvasti kuvia ja teknisiä tietoja.

 

 

Valmet 1502 oli vaikuttava ilmestys. Vetokyky ja ohjausominaisuudet paranivat, kun koneeseen saatiin vetävä etuakseli. Sopivia maatalousrenkaita ei löytynyt hevin, joten ratkaisuksi keksittiin 13,6-24 –paripyörät.